Ahti Jokinen

Ahti Jokinen

Ahti Antero Jokinen (s. 15. huhtikuuta 1944 Kihniö) on suomalainen näyttelijä. Jokinen on yksi Tampereen Työväen Teatterin eläkkeelle jääneistä näyttelijöistä. Hän opiskeli Tampereen yliopiston näyttelijäkurssilla vuosina 1969–1973. Hän oli kiinnitettynä Porin Teatteriin vuosina 1973–1975, Suomen Kansallisteatteriin 1975–1984, Lahden Kaupunginteatteriin 1983–1984 ja Tampereen Työväen Teatteriin vuosina 1984–1998. Parhaiten hänet muistetaan kuitenkin tamperelaisen komediasarjan Mummo (1987) isä-hahmosta. Tämän lisäksi hän on esiintynyt myös useissa muissa televisiosarjoissa sekä elokuvissa, esimerkiksi televisiosarjoissa Tarkkis (1986), Hermannin arkipäivää (1987), Metsolat (1993–1995) ja Kovaa maata (1994–1997) sekä elokuvissa Akaton mies (1983), Kun Hunttalan Matti Suomen osti (1984), Joki (2001), Onnen varjot (2005), Päätalo (2008) sekä Taistelu Näsilinnasta 1918 (2012). Yksi Jokisen tunnetuimmista roolitöistä oli Otto Ryynänen Veikko Kerttulan tv-filmatisoinnissa Heikki Turusen romaanista Simpauttaja. 1980-luvun loppupuolella Jokinen toimi lukijana piirrossarjassa Leikkitiikeri Luukas. Jokinen asuu Tampereella, jossa sijaitsee myös hänen perustamansa ohjelmatoimisto Nääsviihde Oy. Ahti Jokisen poika on näyttelijä Jarno Jokinen.

  • Otsikko: Ahti Jokinen
  • Suosio: 0.739
  • Tunnettu: Acting
  • Syntymäpäivä: 1944-04-15
  • Syntymäpaikka: Kihniö, Finland
  • Kotisivu:
  • Tunnetaan myös:
img

Ahti Jokinen Elokuvat

  • 2005
    imgElokuvat

    Onnen varjot

    Onnen varjot

    5.3 2005 HD

    Anna-Leena Härkösen alkuperäiskäsikirjoitukseen pohjautuvassa draamakomediassa Paula ja hänen Jarkko-miehensä ovat...

    img
  • 1987
    imgElokuvat

    Niskavuoren nuori emäntä

    Niskavuoren nuori emäntä

    1 1987 HD

    Hella Wuolijoen sukutarinan ensimmäinen osa. Loviisa tulee Niskavuorelle Juhanin nuorikkona. Hän joutuu taistelemaan oikeudestaan taloon ja...

    img
  • 1972
    imgElokuvat

    Haluan rakastaa Peter

    Haluan rakastaa Peter

    4.5 1972 HD

    Aila Meriluodon romaaniin Peter Peter pohjautuva elokuva kertoo kahden emigrantin, Ruotsissa asuvan suomalaisen Sannan ja balttilaisen Peterin...

    img
  • 1983
    imgElokuvat

    Akaton mies

    Akaton mies

    5.8 1983 HD

    Viitaniemen maalaiskylässä on tilaa, lääniä, metsää ja paljon suuria suunnitelmia, mutta joka toisesta talosta...

    img
  • 2008
    imgElokuvat

    Päätalo

    Päätalo

    4.714 2008 HD

    Päätalo-elokuva kertoo kirvesmiehenä ja rakennusmestarina toimineen Kalle Päätalon palavasta halusta tulla kirjailijaksi ja...

    img
  • 2001
    imgElokuvat

    Joki

    Joki

    6.3 2001 HD

    Jarmo Lampela on sijoittanut Äänekosken syksyyn kuusi hauskaa ja surullista tarinaa tavallisista suomalaisista. Jokeen marssivan Annin...

    img
  • 1979
    imgElokuvat

    Juhannushäät

    Juhannushäät

    1 1979 HD

    Nuori aliupseeri Voitto matkustaa morsiamensa Marjatan kanssa viettämään häitä lapsuudenkotiinsa Lappiin....

    img
  • 1977
    imgElokuvat

    Metsästys joulun alla

    Metsästys joulun alla

    1 1977 HD

    Mikon vaimo ja lapset ovat muuttaneet toisen miehen luokse asumaan. Onneton Mikko saa yllättäen kirjeen vanhalta...

    img
  • 1987
    imgS1 E10

    Mummo

    Mummo

    1 1987 HD

    Komediasarja vauhdikkaasta mummosta ja hänen tempauksistaan Mummo-sarja kertoo kekseliäästä mummosta ja tämän pojista...

    img
  • 2022
    imgS1 E8

    Pysäyttäkää Nyqvist

    Pysäyttäkää Nyqvist

    7.5 2022 HD

    Satiirinen vakoilukomedia. Ulkoministeriön harjoittelija Aleksis Nyqvist työnnetään Suomen vastaperustetun salaisen palvelun...

    img
  • 1992
    imgS2 E11

    Päin perhettä

    Päin perhettä

    1 1992 HD

    Pekka Syrjäntakan elämä on päin perhettä. Anoppi, täysi-ikäiset lapset ja Pekka asuvat saman katon alla. Ovessa on...

    img
  • 1986
    imgS2 E4

    Tarkkis

    Tarkkis

    1 1986 HD

    Tarkkis on kahdeksanosainen lastensarja koulun tarkkailuluokasta. Se kertoo huumorilla ja lämmöllä luokan arjesta. Luokalla on kolme...

    img